It's so easy!

Jokin suurin epäkohta elämisessä on se, että kun asiat luistaa - jonkun on ihan pakko kusta pahemmin.
Minua ei tahdo kaataa oikein mikään, mun sydäntä ei oo koskaan särkeny- koska tiiän et elämä jatkuu ja "ihan sama, voi voi".
Sit kuitenki täl viikol napsahti, olihan se odottavissa eikä se ite juttu tuntunu niin dramaattiselta ja itkuiselta - koska no ei semmoset kestä. Tuli semmonen pahamieli, vähänkö tietäis et on syöpä mut ei se tunnu miltään kun kuolee. Mut se et ei saa enään elää on tylsän tuntusta.
SILTI rupesin kelaamaan et olikohan mussa jokin vikana, en oo örveltänykkään mitään.
Kerranki kun tuntu siltä et uudet tuttavuudet oli kikattelemisen arvoisia, niin mä uin samantien jonkintasoisessa häpeässä ja noloudessa. Tekis mieli soittaa ja olla säälittävä.
Olisitte viel mun kavereita.
Kai nettituttavuuksissa on taas joku uus ulottuvuus, semmonen siis missä tunteet kannattaa jättää sinne nettiin.

Tuntuu siltä kuin heittäis sairaan hienon maalauksen roskiin.
Oli inspiraatio, toteuttamis kyky, vahva tunne, ihastus ja sit ei tykänykkään siit enää mitä teki.

Koitin olla ajattelematta kaikkea ilkeän tuntuista ja rupesin miettimään seuraavaa tatuointia, sänkyjä, ruokailuryhmiä, avo-selkäisiä mekkoja ja huomista.
Toivottavasti huominen piristää, uskon niin koska taide kuohuttaa mut aina pari volttia ympäri. Jos se maistuu.

Vielä ois vähäks aikaa töitä ja sitten mä voisin mennä lautailemaan.
Sit mul on viikonlopuks Odin Sphere lainas, jos sitä sit pelais.

ps. nyt ku muilla on ollu täydes höyrys kirjotukset mua on ruvennu jännittää ihan sikana x_X siks kirjotan mahd. paljon suomee. Hyi ku kirjotan vähän, vaik se on normi määrä:
x suomi
x englanti
x lyhyt matikka
x psyka
x terveystieto